L. Kallosuo

Kerro meille kirjastasi!

L. Kallosuon kauhukertomukset ovat ihmisyyden syvien tunteiden kavalkadi, verhoiltuna yksinkertaisuuteen, jossa ihmisyys, epävarmuus, hiljaiset pelot ja rakkaus uivat pintaan tahtoen muistuttaa särkyvyydestä jokaista lukijaa, tehden sen tavalla, joka painuu mieleen. Unen omaiset ja alastomat tapahtumat eivät kaikki kylve kauneudessa, vaan näyttäytyvät niin kuin elämä yleensä. Rikkinäisinä ja toisinaan myös epäsovinnaisina.

Miten kirjasi syntyi? Ja Mikä inspiroi sinua kirjoittamaan tämän kirjan?

Synnyin fyysikoksi, mutta minusta tuli runoilija. Jo hyvin nuorena luin opuksia maailmankaikkeuden synnystä, fysiikan laeista ja teoriatasolla ratkaisemattomista hiukkasten poikkeuksellisista käyttäytymismalleista, joista osalle on löytynyt ratkaisu ja osalle yhä nykyäänkin etsitään sellaista. Yhtä kiinnostavana kuin fysiikan, aloin elämäni varrella kokemaan ihmiskohtaamiset ja ihmisten mielenoikut. Ennakkoluulottamana ihmisten monitasoista olemusta kohtaan ja tietäen myös hiukkastason toisinaan järjettömän ja selittämättömän liikehdinnän silloinkin ja samankaltaisena, kuin ihminen kohtaa näkymättömän ja tuntemattoman rajan, jossa arkielämässämme ei tunnu olevan mitään järkevää selitystä, ja joka heille kuitenkin sillä hetkellä on todellisuutta, vaikka omassa tuntemassamme ajassa tapahtumat eivät olisikaan mahdollisia, on todellisuus tarua ihmeellisempää ja vielä kummallisempaa on voida kirjoittaa asioista, jotka osittain ovat todellisia kokemuksia. Jossakin ajassa. Eivät ehkä tuntemassamme, mutta jossakin, jota melkein kosketamme silloin, kun unohdamme olevamme sidottuja nyky- yhteiskunnan vaatimiin normeihin ja myös silloin kun tarinankertoja unohtaa tuon samaan aikaan ja kirjoittajan kynä saa siivet ja tarinat alkavat elää omaa elämäänsä siten, että kirjoittaja onkin enää kuuntelijan roolissa vain kirjoittaakseen ne ylös.

Olen elänyt aina kummallista, outojen sattumuksien siivittämää elämää. Kuulen mielessäni L. Kallosuon äänen aina silloin, kun jokin todellisuuden rajat rikkova, ihmismieltä koetteleva ja tuntemamme fysiikan raja särkyy kertomuksissa, joilla kuitenkin on inhimillinen sanoma siitä, miten häilyvä on ihmisenä olemisen virstanpylväs tuntemassamme todellisuudessa, jos vain tietoisuus on ainut, mitä jälkeemme jää olemaan.

Oliko kyseessä valmis idea, vai kehittyikö se kirjoitusprosessin aikana?

Idea ei koskaan ollut valmis. L. Kallosuon ääni mielessäni, tuntui kutsuvan minua usein vuosien varrella, kuulin sen mielessäni aina hyvin erilaisena lukijaäänenä ja nämä tarinat tulivat yksi kerrallaan. Kutsujen välissä, kirjoitin useita muita näytelmiä, lauluja, sekä myös runoja, ja erään toisen romaanin, mutta silloin kun tämän teoksen tarinat vaativat minua kirjoittamaan, tiesin, että ne ovat palasia tähän, nyt viimein yhteen koottuun teokseen. Tulleet kokonaisuudeksi, jollaiseksi uskon, että L. Kallosuo ne halusi koottavan.

Kirjoitatko parhaillaan jotain uutta?

Kirjoitan parhaillaan uutta runoteosta ja näytelmää.

Onko sinulla vinkkejä tai neuvoja muille, jotka haluavat kirjoittaa kirjan?

Kun kirjoitat. Heitä itsekritiikkisi nurkkaan. Kuuntele “sisäistä kirjoittajan ääntä”. Maailma on täynnä – ei uskallusta.

Miksi mielestäsi kirjasi tulisi lukea?

Uskon, että jokaiselle kirjoitetulle tekstille on lukijansa, kun se on tullut kirjoittajan läpi tähän maailmaan. Jos rakastit lapsena uskomattomia kohtaamisia, yliluonnollisia ja mielikuvia herättävän kirjallisuuden tarinankerrontaa ja outoja juttuja, joista voi puhua iltanuotiolla ystävien kanssa, ja jotka tekivät sinuun niin suuren vaikutuksen silloin, että haluat aikuisenakin lukea ne uudestaan ja puhua niistä yhä, niin L.Kallosuon tarinat ovat juuri sinua varten ja tulevat jatkamaan juuri sitä perinnettä, jonka on pelätty katoavan.

Mitä teet, kun et kirjoita?

Minä kirjoitan aina. Mieleni ei koskaan sammu. (Kirjoittaja ei voi lopettaa observointia, eikä tarinoiden mieleen tulvivaa virtaa edes silloin, kun on ihmisten keskuudessa. Ajatus kirjoittaa aina jo valmiiksi seuraavaa lukua.)